Tallin esittely;
-Tallillamme kasvatetaan pienimuotoisesti
lämminverisiä ravihevosia, jotka tunnistaa etuliitteestä Will Be.
Tallillamme syntyy vuosittan 1-4varsaa, omien hevosten lisäksi otamme
mahdollisuuksien mukaan myös vieraita hoitohevosia.
Hevoset ovat meille tärkeitä, ja hoidamme
niitä jokaista yksilönä kunkin tarpeet huomioon ottaen. Meille on
kunnia-asia että hevosemme, olivatpa ne omia tai vieraita, ovat hyvin
hoidettuja, oikein ruokittuja sekä varsat oikein kasvatettuja.
-Tallimme on rakennettu 1970-luvulla, alunperin navetaksi muutamalle lehmälle. Rakennusmateriaalina on betoni, joka on toteutettu liukuvaluna. Lehmiä navetassa ei kuitenkaan pidetty kuin muutaman vuoden ajan, jonka jälkeen rakennus oli pitkään tyhjillään. Tilalla on omaa peltoa hieman vajaa hehtaari, vuokralla nelisen hehtaaria. Kaikki pellot ovat laidunkäytössä, ja rehut ostamme sopimusviljelijöiltä.
-Navetan muutostyöt talliksi aloitti tilan silloinen omistaja 1990-luvun puolessa välissä.
Talliin rakennettiin aluksi 3 karsinaa,
joista yksi oli pienempi ponikarsina. Pian hevosmäärä kuitenkin
lisääntyi, ja pian tallissa oli jo 5 "täysikokoista" karsinaa.
-Ensimmäinen talliin syntynyt Will Be-varsa on WB Quick (1999). Silloin olimme tallissa karsinavuokralaisena, ja WB Dream näki myös päivänvalon täällä. Seuraavat varsat, WB Sugar, WB Welldone, WB Rainbow ja WB Destiny ovat syntyneet muualla. Ympyrä sulkeutui toukokuussa 2006, jolloin palasimme takaisin tilalle orpovarsa WB Destinyn ja takaisin ostetun WB Quick'n kanssa. Kantatammamme Wilcas on haudattu tilan pellolle.
-2006 muutimme karsinajakoa niin että saimme yhteensä 4 isoa varsomiskarsinaa (kaksi karsinaa 4,5m*3m, yksi karsina 4,5m*4,5m ja yksi karsina 3,8m*3,5m). Tallissa on myöskin lämmin varustehuone ja rehuvarastona toimiva entinen karjakeittiö sekä lämminvesi pesupaikalla. Heinät säilytämme tallin ylisillä. Itse rakennuksesta löytyvät myös autotalli, halkoliiteri ja kylmä ulkovarasto.
-2007 valmistui tallin yhteyteen pihatto viidelle varsalle, jonka rakensimme tallin päädyssä sijaitsevaan entiseen lantalaan jossa oli valmiina betonilattia. Lämpöeristimme tilan, ja ensimmäisenä talvena (-07-08) siellä asusti 5 orivarsaa, joista 4 meillä syntyneitä. Seuraavana talvena (-08-09) pihatossa majaili 3 varsaa, kaikki myös meillä syntyneitä.
-Alkuvuodesta 2009 saimme tilakaupat lopultakin lyötyä
lukkoon, ja tämä vuosi onkin mennyt "pientä
pintaremonttia" tehden.Kesän
aikana saimme valmiiksi lantalan, ja pihapeltojen kunnostustyö oli myös
ajankohtaista. Kaikki aitaukset on myös uusittu, samoin pihaton ovet.
Paljon on vielä fiksattavaa että mieleisensä saa, mutta hyvällä
mallilla ollaan =)
Klikkaa kuvat isommaksi


















